Vaikka verhojen valinnassa määräävin tekijä on usein itse tekstiili, on oikeanlaisen ripustusmenetelmän valinta erottamaton osa verhoilla luotavaa esteettistä ja visuaalista vaikutelmaa. Estetiikan lisäksi verhojen käyttötarkoitus sanelee, mikä ripustusmenetelmä on kohteeseen paras.

Sisustus DecoStore Oy:n yrittäjä, toimitusjohtaja Jutta Vesinin mukaan verhojen ripustusta valittaessa kannattaa miettiä mihin verhoa ensisijaisesti tarvitaan ja paljonko sitä on aikomus käyttää.

Makuuhuoneen verhot siirretään yleensä aamulla kokonaan pois ikkunan edestä ja illalla ne vedetään ikkunoiden eteen koska niiden on tarkoitus pimentää koko huone yön ajaksi. Olohuoneen verhoja täytyy yleensä siirrellä harvemmin mutta niiden ripustusta valitessa kannattaa puolestaan miettiä esimerkiksi, mistä suunnasta valo tulee huoneeseen: osuuko ilta-aurinko juuri televisioon ja halutaanko vaikkapa että aamuaurinko valaisee olohuonetta.

Varsinaisia verhojen ripustuspaikkoja siirrellään harvoin, mutta ainakin uudiskohteissa kotiin muuttava joutuu usein miettimään myös verhokiskon tai -tangon kiinnityspaikan.

On pohdittava haluaako kiskolle katto -vai seinäkiinnityksen tai tangolle seinäkiinnityksen ja mihin korkeuteen? Täytyykö verhon pysyä kauempana seinästä vai voiko se koskea seinään?

Myös tilan akustiikka on hyvä ottaa huomioon verhoja ja niiden ripustusta valittaessa.

Koska yhtenä tämän hetken sisustustrendinä on minimalistisuus, on huoneen akustiikkaan kiinnitettävä huomiota. Jos tilassa kaikuu, kannattaa verhoja joko kerrostaa, jotta tilaan saadaan pehmeyttä, tai valita paksu, ääntä imevä kangas.

Jos kodin ikkunat tuntuvat liian pieniltä tai suurilta, voi verhojen oikealla ripustusmenetelmällä korjata epäsuhtaa.

Pienen ikkunan saa isomman oloiseksi kun kiinnittää pitkän kiskon tai tangon menemään ikkunapuitteiden ohi seinälle, ja ripustaa verhoista suurimman osan seinän päälle ja vain pienen osan lasin päälle ja ikkunanpielien peitoksi. Pitkät verhot toimivat puolestaan horisontaalisesti pystysuuntaan vaikuttavina elementteinä, ja laajentavat tilaa ylöspäin

Ripustamisen lisäksi myös verhon muoto, kuosi sekä materiaali vaikuttavat siihen, millaisen vaikutelman ne huoneeseen tai tilaan synnyttävät.

Tämän hetken verhotrendinä on vahva, isopoimuinen verho, jonka luoma yleisilme on rauhallisempi ja pehmeämpi kuin tiheään rypytykseen tehty verho. Julkisissa tiloissa suositaan pääsääntöisesti edelleen paneeliverhoja, tai poimullista verhoa ja paneelia samassa kohteessa. Julkisissa tiloissa verhot toimivat mainiosti tilan jakajina, akustisena elementtinä sekä antamassa väriä.

Ripustusjärjestelmä on vain osa verhojen valintaa. Valitse järjestelmä sopimaan omiin verhoihisi ja ikkunaan. Suurimman vaikutuksen tekee itse kangas ja ripustusjärjestelmä valitaan tukemaan verhon käyttöä ja ulkonäköä.